Kolmas kerta toden sanoo? Se on Tiikereiden tavoite, kun TUTO Volley saapuu Kokkolaan. Toisaalta turkulaisten tavoite on ”ei kahta ilman kolmatta”.
TUTO on voittanut kauden kaksi edellistä kohtaamista, Kokkolassa 3-0 ja Turussa 3-2.
-TUTO on ollut meille hankala vastustaja. Torjunta- ja puolustuspelissä ovat saaneet meidän hyökkäystehot alhaisiksi, Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä toteaa.
-Hampaankolossa on. Mutta luottavaisin mielin olen. Hyvin on harjoiteltu ja pelattu ja TUTO saa tehdä kovan työn, mikäli täällä meinaa meidät voittaa.
Molemmat joukkueet ovat hyvin puolustavia, joten luvassa on hyviä taistelupalloja.
Turkulaisten riveissä pelaa kaksi ex-tiikeriä, keskitorjuja Roope Keskinen ja libero Ville Sihvonen.
Tiikerit pelasi keskiviikkona Vantaalla.
-Pitkä reissu ja aamuyöstä oltiin kotona. Tuloksellisesti ja pelillisesti hoidettiin homma hyvin, Keskisipilä toteaa.
Tiikereiden terveystilanne on parempaan päin. Jere Mäkinen harjoittelee täysillä. Myös Arttu Tupelin paluu on lähellä.
Lempo-Volleyn lainapelaaja on Kasimir Vuorinen on mukana vielä lauantain ottelussa.
Lauantain ottelu pelataan Hollihaassa, alkaen kello 15.00.
Tervetuloa!